Tiikerimoskiitto eli espanjaksi ”mosquito tigre” (lat. Aedes albopictus) on alunperin aasialainen hyttyslaji, jota esiintyy Etelä- ja Kaakkois-Aasian lisäksi laajasti myös Afrikassa ja on levinnyt myös Amerikan mantereille.

Tiikerimoskiitto (kuva www.wikipedia.org)

Se on ollut viime päivinä esillä espanjalaisissa lehdissä ja sosiaalisessa mediassa. Syynä tähän on se, että Gandíassa Valencian provinssissa espanjalaisen 60-vuotiaan miehen tämän vuoden heinäkuun alussa alkanut kuumetauti on todettu ensimmäiseksi Espanjassa saaduksi Chikungunya -tartunnaksi. Tiikerimoskiitto on kyseistä virusta levittävä sääskilaji. Tautitapauksia on ollut Espanjassa varmuudella ennenkin (mm. tänä vuonna tähän asti 86 serologisesti varmistettua tautitapausta), mutta tämä on siis ensimmäinen Espanjassa saaduksi todettu tartunta.

Vuoden 2014 tietojen perusteella Espanjan itärannikolla Murciasta pohjoiseen päin aina Barcelonaan ja Geronaan asti tiikerimoskiittoa pidetään jo vakituisesti levinneenä kuten myös Mallorcalla Baleaarien saarilla. Andaluciassakin tiikerimoskiitto on asettumassa/ jo asettunut pysyvästi Málagan, Granadan ja Almerían niin ikään rannikolla sijaitseviin provinsseihin. Ensimmäinen havainto tästä moskiittolajista Espanjassa tehtiin reilu 10 vuotta sitten Kataloniassa Barcelonan lähellä, ja sieltä se on levinnyt nopeasti uusille alueille. Syynä tähän pidetään ilmaston muuttumista suotuisammaksi – kuuma ja aiempaa kosteampi ilmasto on suotuisa lajin lisääntymiselle.

Tiikerimoskiitto on ”isäntähyönteisenä” muutamille trooppisia sairauksia aiheuttaville ihmisiin tarttuville viruksille. Se levittää Chikungunya -kuumeen lisäksi dengua -kuumetta ja keltakuumetta. Espanjassa on nyt siis todettu ensimmäinen ”kotimainen” Chikungunya-tartunta.

Chikungunya on arboviruksiin kuuluva alfavirus, joka aiheuttaa ihmiseen tarttuessaan kuumeisen infektiotaudin. Taudin itämisaika (= aika tartunnasta ensimmäisiin oireisiin) on 3-7 vuorokautta. Korkean kuumeen lisäksi taudin oireistoon kuuluvat yleisesti ihottuma, kovat nivelkivut, päänsärky, lihaskivut, pahoinvointi ja voimakas väsymys. Verenvuoto-oireita esiintyy noin neljäsosalla (yleisimmin nenäverenvuoto). Oireistoon voi liittyä myös hengityksen vaikeutumista, ohimenevää sydämen vajaatoimintaa tai aivokalvontulehdus- tai aivokuumeoireita. Pahimmat oireet kestävät yleensä noin viikon ajan, mutta voivat pitkittyä jopa kuukausien mittaisiksi, varsinkin mikäli taudinkuvaan on kuulunut artriitti eli niveltulehdus. Tartunta voi kuitenkin olla myös hyvin vähänoireinen tai jopa täysin oireeton. Todennäköistä on myös, että vähänoireisten tartuntojen takia tauti on alidiagnosoitu eli tautitapauksia on moskiiton levinneisyysalueilla huomattavasti enemmän kuin tiedetään.

Diagnoosi tehdään esitietojen (mahdollinen oleilu moskiittoalueella) ja tyypillisten oireiden perusteella. Tarvittaessa tehdään vasta-ainemääritys verinäytteestä.

Taudin (ja viruksen) nimi Chikungunya tulee swahilin kielestä, missä se tarkoittaa ”kumarassa kulkevaa”. Nimi viittaa taudille hyvin tyypilliseen nivelten voimakkaaseen kipeytymiseen, jonka takia sairastunut ihminen saattaa kävellä kumarassa. Sekä tauti että sen aiheuttajavirus ovat samantapaisia kuin Suomessa syyskesäisin esiintyvässä pogostantaudissa, mutta oireet ovat usein ankarammat.

Taudin hoito on oireenmukaista eli se kohdistuu oireiden lievittämiseen sen aikaa kun elimistö pääsee itse voitolle viruksesta: tulehduskipulääkkeet tai parasetamoli (varsinkin jos verenvuoto-oireita), tarvittaessa lisäksi voimakkaammat kipulääkkeet, kortisonivalmisteet ja joissakin pitkittyneissä niveloiretilanteissa reumasairauksien hoitoon tarkoitetut lääkkeet. Mikäli esiintyy taudin harvinaisempia voimakkaampia muotoja (sydänoireet, verenvuodot tms.), elintoimintojen ylläpito ja mahdollisten tartunnan saaneen ihmisen perussairairauksien hoito on tärkeää. Virusta vähentävää tai tappavaa hoitoa ei ole toistaiseksi olemassa. Taudin ennuste on hyvä eli siitä parannutaan tyypillisesti täysin oireettomaksi. Toisinaan esiintyy kuitenkin pitkittyneitä nivelkipuoireita.

Chikungunyan ennaltaehkäisy on samanlaista kuin esim. malarian osalta eli moskiittojen pistojen ehkäisy: hyttysverkot sängyn ympärillä, ikkunoiden ja ovien kiinnipitäminen sekä päivällä että yöllä, mahdollisuuksien mukaan vaaleisiin (pitkähihaisiin ja -lahkeisiin) vaatteisiin pukeutuminen, hyönteiskarkoitteiden käyttö iholla ja vaatteissa, avoimien vesisäiliöiden/ lätäköiden vähentäminen eli mahdollisten lisääntymispaikkojen eliminointi. Näitä ohjeita on toki tulkittava ja otettava käyttöön harkinnan ja tilanteen mukaan (esim. ikkunoiden ja ovien täydellinen kiinnipitäminen kesäaikaan on lähes mahdotonta ja usein myös tarpeetonta). Lisääntymistä varten verta etsivät naarasmoskiitot ovat päiväruokailijoita, mutta aktiivisimmillaan aamuisin klo 6-10 ja uudelleen siestan jälkeen klo 16-22, joten tarpeelliseksi katsotut ehkäisytoimenpiteet on syytä tehdä huolellisesti noina ajankohtina.

Tauti ei tartu ihmisestä toiseen, mutta jos tiikerimoskiitto pistää taudista kärsivän ihmisen jälkeen toisia ihmisiä, virus voi levitä epidemia-alueilla nopeasti. Rokotetta ei ole saatavilla toistaiseksi.

Kaiken kaikkiaan paniikkiin ei siis ole aihetta: kyseessä on itsellään paraneva, joskin mahdollisesti rajuoireinen ja lähes 100%:sti pysyviä seuraamuksia aiheuttamaton kuumetauti. Tauti ei tartu ihmisestä toiseen, joten Chikungunyaan sairastunutta ei tarvitse vältellä kuin ruttotautista.

Lähteet: Lääkäriseura Duodecim/ Lääkärin tietokannat, www.diariosur.es, www.elpais.com, www.atrapaeltigre.com 

CRP eli C-reaktiivinen proteiini, tuttavallisemmin ”serppi”, on maksan tuottama ns. akuutin vaiheen valkuaisaine, jota käytetään nykyisellään hyväksi mm. elimistön tulehdustilan määrittämiseksi. Muita käyttötarkoituksiakin on, mutta tavallisimmin CRP otetaan, kun halutaan poissulkea esimerkiksi korkean kuumeen taustalta bakteerin aiheuttama tulehdus kuten keuhkokuume, munuaisaltaantulehdus tai ruusu.

Tästä linkistä pääset lukemaan Potilaan Lääkärilehden lyhyen artikkelin aiheeseen liittyen. Jutussa dosentti, sisätautilääkäri Robert Paul kertoo muutamia perusasioita C-reaktiivisesta proteiinista ja sen yleisimmistä käyttötarkoituksista.

Minulla on kotikäyntilaukussani ns. pikatesti CRP:n määrittelemiseksi paikan päällä. Mikäli diagnoosi voidaan varmistaa vain CRP -taso määrittämällä, voin tehdä sen koti- tai hotellikäynnin yhteydessä ottamastani verinäytteestä ja tuloksen saamme käyttöön muutamassa minuutissa. Laajempia verikokeita tarvittaessa käännymme toki lähimmän laboratorion puoleen.

Teixobaktiini! Tätä on odotettu, kyseessä on oikeasti merkittävä uutinen. Muutamaan vuosikymmeneen antibioottien osalta ei ole tullut mitään merkittävää uutta. Vuosien varrella aika ajoin joitakin uusia antibiootteja jo aiemmin olleisiin ryhmiin on saatu (atsitromysiini makrolidi-ryhmään jne.), mutta niillä on ollut suunnilleen jo olleiden antibioottien ominaisuudet, myös heikkoudet.

Otsikossa on huutomerkki, eikä syyttä. Teixobaktiini vaikuttaa erittäin lupaavalta antibiootilta. Huutomerkin tosin voisi jättää vielä laittamattakin, onhan lääketutkimus vasta viimeistä faasia vailla valmis eli ihmisille antibioottia ei ole vielä annettu. Eli on vielä mahdollista, että viimeisessä tutkimusten vaiheessa tulee esille jotakin, joka estää tämän antibiootin käytön ihmisillä. Toivottavasti mitään sellaista ei tule esille.

Teixobaktiini on osoittautunut erittäin lupaavaksi ja  mielenkiintoiseksi antibiootiksi mm. siksi, että tällä hetkellä näyttää, että sille ei kehity merkittävästi resistenssiä eli mikrobit eivät opi vastustuskykyisiksi sitä kohtaan. Ja ennen kaikkea se on osoittautunut tutkimuksissa erittäin vahvaksi aseeksi myös tämän hetken vaikeimpia bakteereita kuten MRSA- ja tuberkuloosibakteeria vastaan. Kaiken kaikkiaan lääketieteellisesti ajateltuna nyt ollaan lähellä jotakin sellaista, jota ollaan odotettu pitkään ja jopa pidetty lähes mahdottomana saavuttaa. Lääketieteellinen perustutkimus on tuottamassa taas satoa.

Lisää aiheesta löydät tästä Nature -tiedelehden abstraktista ja suomeksi yhteenvedon tästä Hesarin tiedeosaston kirjoituksesta.

”Uskalla olla ihminen”, ”Tärkeintä ei ole se, mitä ihminen tekee, vaan se, kuka hän on. On onnistuttu luomaan sellainen kuva, että ihmisen pitää lakata olemasta ihminen, kun hän on
töissä. Että tarvitaan keppi tai porkkana, jotta hänet saa tekemään jotakin.” ja ”On keskiaikaista tulkintaa, että raha on ihmisen ainoa motivaattori.” Näin kertoo työelämäguruksikin tituleerattu Tommy Hellsten. Lisää hänen ajatuksiaan työelämästä ja ihmisyydestä voit lukea tästä  Esimiehen Käsikirja -portaalin artikkelista. Tommy Hellstenin haastattelun pohjalta tehty kirjoitus julkaistiin jo kesäkuussa 2013, mutta se osui taas silmiini ystäväni fb-sivuilta ja nämä ajatukset tuntuvat edelleen hyviltä, joten haluan jakaa ne kanssasi.

”Tärkeintä ei ole se, mitä ihminen tekee, vaan se, kuka hän on.” Tommy Hellstenkään ei supista tämän ajatuksen voimassaoloa vain työelämään, vaan vaan jopa toisinpäin. Hän aloitti kirjoittamaan näistä aiheista ”Virtahepo olohuoneessa” -kirjassaan vajaa neljännesvuosisata sitten ja todellakin nykyisten kirjoitusten virtahepo löydetään olohuoneen ja kodin ulkopuolelta  työpaikoilta ja muualtakin yhteiskunnasta.

Tunnistan itsessäni hyvin helposti päivittäisissä tilanteissa tämän ikävän ennakkoasennoitumisen: huomaan edelleen yli nelikymppisenä joissakin tilanteissa määritteleväni ihmisiä tekemisten tai tekemättäjättämisten, ulkonäön, työn tai työttymyyden, sairauden tai vammaisuuden tai muun sellaisen perusteella. Ehkä hyvä merkki on se, että kerta toisensa jälkeen tämän oman väärän ennakkoasenteen huomaaminen hävettää enemmän ja enemmän. Toivon optimistisena, että päivä kerrallaan alan ajatella aiempaa enemmän, että ”tärkeintä ei ole, se mitä ihminen tekee, vaan se, kuka hän on” sekä työelämässä, kotona, kadulla, kaupan kassajonossa että fudiskentän laidalla.

”Myös läheiseni ovat joutuneet kokemaan paljon. Valitettavasti heidän apunsa ei auttanut silloin, kun en vielä itse halunnut raitistua. Kun tein oman päätökseni jättää alkoholi, tukijoista on ollut korvaamaton apu.” Näin kertoo Hannu Ylönen 6 vuotta viimeisen alkoholiannoksensa jälkeen. Hänen kohdallaan täysraittius osoittautui olemaan ainoa mahdollinen ulospääsy elämää hallinneesta runsaasta alkoholinkäytöstä. Voit lukea hänen tarinansa tästä linkistä löytyvästä potilaan Lääkärilehden artikkelista.

Oma päätös on se kaikkein tärkein onnistumisen edellytys, niin myös alkoholiongelmasta ulospääsyssä. Harva kuitenkaan pääsee ulos kuilumaisesta tilanteestaan ilman lähellä olevien ihmisten apua, tai vähintään virkansa puolesta hoitolaitoksissa ja asemilla työskentelevien tukea. Monilla tilanteen ratkeamisen tärkeimpänä tekijänä on ollut yliluonnollinen, hengellinen apu. Tie on pitkä, ennen ulospääsyä takana voi olla lukuisia haluttuun lopputulokseen johtamattomia hapuiluja tai ponnekkaitakin pyrkimyksiä ja suunniteltuja yrityksiä. Toiset eivät pääse ylös, vaan menevät lopun elämäänsä alkoholin ehdoilla. Harva ulospäässeistä on harmissaan siitä, että alkoholi lopulta jäi. Monille ihmisille alkoholi kuuluu normaliin elämään eikä koskaan muodostu ongelmaksi, mutta toisille se on on-off -valinnan paikka: joko en käytä ollenkaan alkoholia tai jos käytän, niin käytän sitä aivan liikaa.

”Alkoholista pitää puhua terveystarkastuksissa nykyistä enemmän. Ymmärrän toki, että kaikkea ei lyhyessä ajassa ehdi. Toisaalta päihteiden puheeksi otto kestää vain hetken”, mietti Hannu Ylönen. Kyllä, myös terveystarkastuksissa asiasta on syytä puhua. Mutta miten ystävien kesken? Eikö me suomalaiset voitaisi puhua keskenämme enemmän, välittää oikeasti toisistamme eikä vältellä ottamasta puheeksi ns. yksityisasioiksi luokiteltuja puheenaiheita, joihon myös alkoholi Suomessa tuntuu kuuluvan? Ei siinä juttelija menetä kasvojaan, mutta toisen tie voi muuttua, ratkaisevastikin.

”Jos jotain satunnaisesti käytettävää vaihtaa kevyempään, sillä ei ole merkitystä.” Muun muassa näin sanoo elintarviketieteiden tohtori, ravitsemustieteen dosentti Mikael Fogelholm Helsingin Sanomien artikkelissa, jonka voit lukea tästä linkistä.

Nykyään ruokavaliosta(kin) puhutaan paljon, myös kiistellään ja totuudenjanoisina länsimaisina ihmisinä haluamme kiinnittää huomiota nauttimamme ruuan maun lisäksi muuhunkin sen ominaisuuksiin, myös siihen miten ravintona käyttämämme elintarvikkeet vaikuttavat terveellisyyteen ja ruumiinpainoon. Uskomme vahvasti tieteeseen, joten totuus myös ruuasta ja ruokavaliosta pyritään löytämään tieteellisen tutkimuksen tuottaman tiedon kautta. Ja monet meistä myös muuttavat ruokailutottumuksiaan uusimpien tutkimustulosten mukaisiksi. Tämä on usein terveyden kannalta hyvä asia, kunhan muutoksista ei tule liian orjuuttavia tai stressiä itselle (ja läheisille) tuottavia.

Vuosien aikana on julkaistu runsaasti hyvin tehtyjä tieteellisiä tutkimuksia ja niistä tehtyjä johtopäätöksiä ruokavalion vaikutuksista terveyteen ja ruumiinpainoon. Näissä on todettu mm. että rasvojen vähentäminen ruokavaliosta vaikuttaa myönteisesti terveyteen, karppaus (eli vähähiilihydraattinen ruokavalio, VHH) on turvallista, kemiallisesti prosessoidut marganiinit ovat haitallisia terveydelle. Samasta aiheesta saattaa löytyä myös päinvastainen tutkimustulos, joka näyttää olevan myös tulosta hyvin tehdystä tutkimuksesta. Missä mättää? Voidaan sanoa, että välttämättä ei mätä missään. Kyseessä on vain tieteeseen ja tieteelliseen tutkimukseen liittyvä perusasetelma: tieteellinen totuus on tämän hetkinen paras (tai parhaaksi sovittu) ymmärrys asioista ja tieteellinen totuus jonkin asian osalta voi muuttua (ja usein tosiasiallisestikin muuttuu) jopa lähes päinvastaiseksi, kun uutta tieteellistä (sillä hetkellä parasta) näyttöä syntyy. Ja toki tämä uusikin totuus voi taas muuttua ajan kuluessa.

Itse olen sitä mieltä, että tämänkin Hesarin artikkelin lukeminen on hyödyllistä, mutta tärkeintä on pitää maalaisjärki ja kohtuus mukana kaikessa, myös ruokavaliossa, ja välttää ylistressaantumista elintapatekijöiden ja oman tulevan elinikäennusteen miettimisessä. Pidän kaikkein tärkeimpänä keskittyä suuntaamaan paras tarmonsa oikeasti tärkeimpinä pitämiimme elämämme asioihin, joita ovat toivottavasti ympärillämme olevat toiset ihmiset, alkaen niistä kaikkein läheisimmistä ja jatkuen aina maailman ääriin asti.

Lääketiede kehittyy. Joskus näin kliinistä potilastyötä tekevän yleislääkärin näkökulmasta kehitys tapahtuu turhan hitaasti, tarve ja kaipaus parempiin ja auttavampiin hoitoihin on jokapäiväistä arkea.

Kilpirauhashormoni T4 löydettiin noin 100 vuotta sitten ja toinenkin kilpirauhasen hormoni T3 jo yli 60 vuotta sitten. Siitä huolimatta edelleen mietitään, mikä olisi paras, turvallisin ja oikein tapa hoitaa kutakin kilpirauhasen vajaatoimintaa potevaa ihmistä. On innostavaa, että edelleenkin jo melko vanhasta aiheesta riittää uutta pohdittavaa ja tämän sairauden kanssa painivia ihmisiä auttavia uusia vastauksia ja käytännön hoitoihin vaikuttavia oivalluksia saadaan varmasti. Toivottavasti vain tässäkin aiheessa keskustelu pysyy lääketieteellisesti tarpeellisissa rajoissa, eikä mukaan sekoitu valtataistelua tai taloudellisten intressien tuomaa sapeleiden kalistelua.

Tässä Potilaan Lääkärilehden artikkelissa on lyhyt pohdinta aiheeseen liittyen.

Oma harras toiveeni on, että jo lähivuosina meillä lääkäreillä on lääketieteellisesti perusteltuja, tutkimustuloksiin nojaavia ja yleisesti hyväksyttyjä vastauksia ja uusia apukeinoja niille kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsiville, joille pelkkä T4-hoito ei ole tuonut tilanteen normalisoitumista.

Tuntuu, että nykyään monella meistä on kiire. Kiire on jopa muodikasta. Kiireellä voi selittää monia menemättömyyksiä tai tekemättömyyksiä – ei ehdi kun on niin kiire. Kiire on monien mielestä myös tehokkaan ja pystyvän ihmisen tunnusmerkki. Kiireestä tai kiireen tunteesta on tullut osa länsimaista elämäntapaa, se alkaa olla hyväksytty asiaintila, ja sen vaikutukset ulottuvat moniin elämämme asioihin, jopa tiedostamatta.

Jokainen ihminen on jossakin elämänsä vaiheessa tekemisissä surun kanssa. Joskus tuntuu, että toiset meistä tuntuvat joutuvan kokemaan surua lähes yli sietokyvyn rajan ja toistuvasti, jopa hyvin lyhyin väliajoin annosteltuna. Toisille taas surua tulee pienempinä annoksina. Elämme nykyaikaisessa länsimaisessa yhteiskunnassa, ja ajatteluamme leimaa monesti huomaamattamme ajatus ”instant” lähes kaikissa asioissa, kaiken pitäisi hoitua nyt ja heti ja tehokkaasti, onhan meillä kiire. Tästä huolimatta läheisen menetyksestä tai muusta elämäntapahtumasta tai pidempiaikaisesta olosuhteesta johtuva suru ei hoidu nappia painamalla tai muulla ”instant”- konstilla. Toisinaan haemme apua lääkkeistä päästäksemme eroon surusta. Toisinaan terapeuttinen työskentely ja lääkkeellinen apu voivatkin olla mukana hyödyttämässä pitkäaikaisista (esimerkiksi surun aiheuttamista) masennuksena ilmenevistä pitkittyneistä ylikuormitustilanteista toipumista tai auttamassa äkillisen kriisin akuuttivaiheesta ylipääsemistä, mutta kuitenkin tärkein asia surussa eteenpäin pääsemisessä on aika. Ajan täytyy antaa kulua, vaikka olisi kuinka kiire.

Tässä Potilaan Lääkärilehden artikkelissa käsitellään surua ja sen olemusta.

Syöpä on jo sanana pelottava useimmalle meistä. Vaikka syöpähoitojen kehittymisen myötä aiempaa useammat selviävät taudista jopa takaisin ns. normaaliin elämään, tämä on edelleen vakava sairausryhmä. Elintavoilla on vaikutusta monen syöpäkasvaimen ilmaantumiseen. Toiset pahanlaatuisista kasvaimista taas kulkevat suvussa, tai ainakin alttius niihin. Usein syöpä kuitenkin tulee ilman erityisiä tiedossa olevia altistavia tekijöitä. Syöpähoidot ovat kehittyneet viimeisten vuosikymmenien aikana, jopa huomattavasti tai dramaattisesti joidenkin syöpätyyppien kohdalla (esim. Hodgkinin tauti), joidenkin vähemmän (esim. haimasyöpä, mahalaukun syöpä). Monien syöpien paranemisennusteeseen vaikuttaa hoidon valinnan ohella ensisijaisen merkittävästi toteamisajankohdan varhaisuus tai myöhäisyys. Tämän takia joitakin  syöpiä on alettu seuloa terveiksi oletetuilta ihmisiltä.

Miesten yleisin syöpätyyppi on eturauhassypä ja toiseksi yleisin edelleen keuhkosyöpä. Naisilla taas vastaavasti rintasyöpä pitää tämän vakavan tilaston ykköstilaa ja keuhkosyöpä on mitalisijojen ulkopuolella viidentenä.

Tässä Potilaan Lääkärilehden artikkelissa kerrotaan rintasyövästä ja mm. sen seulonnoista. Uusimpana huomiona rintasyöpäseulonnoista on eturauhassyöpäseulontojen osalta jo pitkään keskustelua herättänyt huomio, että seulonnat saattavat tuoda myös myös rintasyöpien kohdalla sellaisia kasvaimia, jotka eivät olisi koskaan ilman seulontaa tulleet esille ja aiheuttaneet ”syöpäsairastumista”. Tätä sietää pohtia mietittäessä seulontojen kohderyhmiä ja toteuttamismalleja, jotta vältytään saattamasta ketään turhan takia syöpädiagnosoiduksi, jolla on usein ennusteesta riippumatta suuri vaiktus elämään.

Tämä toinen samaisen lehden artikkeli kertoo miesten yleisimmästä syövästä, eturauhassyövästä, sen hoidosta ja ennusteesta. Eturauhassyövän ennuste on parantunut vuosien varrella. Seulontaan liittyy jo aiemmin mainittu haaste eli miten asettaa seuloihin kutsuttavien miesten ikärajat, jottei ”löydettäisi” esille tämän syövän hitaasti kasvavia kasvaintyyppejä, jotka eivät olisi kyseisellä miehellä koko loppuelämän aikana tulleet ilman seulontaa esille.

Ja nostan tähän vielä kolmannenkin kirjoituksen, joka käsittelee keuhkosyöpää. Tämän syövän osalta tupakoimattomuus on ehdottamasti tärkein ennaltaehkäisevä tekijä, koska 85-90% keuhkosyövistä todetaan niillä, jotka tupakoivat. Leikkaushoito on keuhkosyövässä ainoa mahdollisuus yrittää paranemista. Leikkauksesta ja liitännäishoidoista huolimatta kehkosyövän ennuste on moneen muuhun syöpätyyppiin nähden edelleen huono, sillä vain noin 10% sairastuneista on elossa 5 viiden kuluttua sairauden toteamisesta.

”Fibromyalgia on krooninen kipu-uupumusoireyhtymä, jonka patogeneesi (taudin kehittyminen) liittyy kivunsäätelyjärjestelmän herkistymiseen ja tahdosta riippumattoman hermoston toiminnan muutoksiin.” Näin kerrotaan Potilaan lääkärilehden artikkelissa, joka antaa perustietoa fibromyalgiasta ja sen syntyyn liittyvistä viimeisimmästä teorioista.

”Välillä käy kuitenkin niin, ettei oireiden taustalta löydy mitään selkeästi osoitettavissa olevaa poikkeavuutta. Silloin puhutaan lääketieteellisesti selittämättömistä oireista. Yksi tällainen oirekokonaisuus on fibromyalgia.” Toinen samaisen lehden artikkeli kertoo miten fibromyalgia -diagnoosiin päästään tai päädytään – se ei ole aina yksinkertaista, verikokeissa tai koneellisissa tutkimuksissa kun ei ole poikkeavia löydöksiä ja oireisto voi olla monimuotoinen ja vaihtelee ihmisestä toiseen.

Suomen Fibromyalgialiiton sivuilta löydät myös kattavan katsauksen tähän 2-4% väestöstä koskettavaan sairauteen ja sen diagnostisointiin ja hoitoon.

Tässä potilaan Lääkärilehden artikkelissa reumatologian emerotusprofessori Pekka Hannonen kertoo myös monen kliinistä työtä tekevän lääkärin allekirjoittaman väittämän: ”Fibromyalgiaa sairastava tarvitsee luottamuksellisen lääkäri–potilassuhteen. Kroonista kipu-uupumusoireyhtymää sairastavaa potilasta pystyy parhaiten hoitamaan perusterveydenhuollon omalääkäri. – Ongelmana on usein se, että potilasta ei malteta kuunnella tarpeeksi ­eikä krooniselle kipupotilaalle ole vastaanotolla riittävästi ­aikaa, reumatolo­gian emeritus­professori, LKT Pekka Hannonen Keski-Suomen keskussairaalasta kertoo.” Itse olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa.